Tarjoamme vastauksia ikuisuuskysymykseen ”Mitä mä tekisin?” Uusi nuorten harrastepalvelu julkaistaan tammikuussa 2010.

Sähköisestä harrastepalvelusta löytyvät Seinäjoen seudun harrastusmahdollisuudet monipuolisesti ja tuoreesti koottuna. Kulttuuri, liikunta ja terveys sekä kaikki muut harrastukset perinteisistä puuhista erikoisempiin lajeihin löytyvät harrastusryhmittäin, paikkakunnittain tai päiväkohtaisesti hakupalvelusta. Palvelusta voi myös tulostaa paikkakuntakohtaisen harrastuskalenterin. Mitä tekis? on ilmainen sekä harrastajille että harrastuksia tarjoaville seuroille, järjestöille ja yhdistyksille. Harrasteryhmiä löytyy tällä hetkellä lähinnä nuorille, mutta varsinkin Liikunta ja terveys - osiossa on tarjontaa laajemmalle ikäskaalalle.

Jalasjärveläinen Mukula ry haluaa lasten ja nuorten kulttuuritapahtuma Aukustin kymppivuotisjuhlan kunniaksi toteuttaa Mitä tekis? – harrastepalvelun ja harrastemessut. Jo ensimmäisessä Aukusti – tapahtumassa jalasjärveläisille nuorille esiteltiin paikkakunnan harrastusmahdollisuuksia, joten tänä vuonna Aukusti – tapahtuman yhteydessä viime elokuussa järjestettiin Seinäjoen seudun kattavat Aukusti Underground harrastemessut, joissa pääsi konkreettisesti tutustumaan, kokeilemaan ja innostumaan uusista ja erikoisistakin harrastuksista.

Mitä tekis? - harrastepalvelun toteutuksessa on tiiviisti mukana myös Etelä-Pohjanmaan terveysteknologian kehittämiskeskus Eptek ry, jonka Terve Etelä-Pohjanmaa – palvelun pohjalta harrastepalvelu on kehittynyt ja laajentunut. Muita yhteistyökumppaneita ovat Nuorisotiedotuskeskus Jibbo, Ilkka Oyj ja Rytmikorjaamo Oy. Mukula ry on saanut EU-rahoitusta kehittämisyhdistys Liiveristä Aukusti Underground – hankkeeseen, jonka puitteissa toteutetaan harrastepalvelu ja – messut.

Mitä tekis? – palvelun tarkoituksena on kootusti esitellä seutukunnan harrastusmahdollisuudet myös yli kuntarajojen ja mahdollisesti liittää yhteen yksittäisiä harrastajia seutukunnan joka sopukasta. Mitä tekis? on myös tiedotuskanava ja mahdollisuus harrasteryhmille uusien harrastajien saavuttamiseksi.

Mitä tekis? esittelee harrastusten muodossa järkevää tekemistä seutukunnan nuorille.
Lisätietoja: hankevetäjä Sanna Silvonen p. 044 323 3179